Metsien yleiset pesimälinnut
Tiivistelmä
Metsien yleisten pesimälintujen kannat ovat nyt vähintään hieman paremmalla tasolla kuin vuodesta 1979 alkaneen seurannan alussa. 2000-luvun kehitys on ollut vakaa. Yksittäisten lajien kehitykset kuitenkin poikkeavat toisistaan. Yksittäisten lajien kehitykset kuitenkin poikkeavat toisistaan. Havupuuvaltaisia varttuneita metsiä suosivat paikkalinnut ovat suurelta osin vähentyneet (ks. metsien talvilinnut), mutta useimpien muuttolintujen kannat ovat kasvaneet. Eteläiset lajit ovat hyötyneet ilmaston lämpenemisestä.
Tila
Indikaattorin tila on todennäköisimmin hyvä, mutta sekä verrokkiarvon että nykytilan arviointiin liittyy voimakkaiden heilahtelujen vuoksi epävarmuutta. Yhdeksänkymmenen prosentin varmuudella metsien yleisten pesimälintujen kannat ovat parantuneet vähintään 3 prosenttia 1970- ja 80-lukujen taitteeseen verrattuna, mutta on myös mahdollista, että tilan parantuminen on ollut tätä voimakkaampaa.
Indikaattorin 29 lajista kahden – peukaloisen ja kulorastaan – kannat ovat yli kolminkertaiset 80-luvun alkuun nähden. Myös seitsemän muun lajin kannat ovat nyt yli 20 prosenttia suuremmat kuin seurantajakson alussa. Metson, kuusitiaisen, puukiipijän, punatulkun ja idänuunilinnun kannat ovat pysyneet vakaina. Voimakkaimmin ovat vähentyneet pyy, sirittäjä, hömötiainen, töyhtötiainen ja järripeippo, joiden kannat ovat 30–70 prosenttia pienemmät kuin seurantajakson alussa.
Kehitys
Indikaattorin kehitys on vakaa. Vuoden 2000 jälkeen metsien pesimälintukannat ovat yhdeksänkymmenen prosentin todennäköisyydellä taantuneet enintään 0,8 prosenttia vuodessa, mutta heikkeneminen on todennäköisesti ollut selkeästi tätä vähäisempää. Nykyistä vakaata jaksoa edelsi seurantajakson kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä (1979–1999) paranevan kehityksen jakso. Indikaattorissa on ollut muutaman vuoden jaksoissa tapahtuvaa vaihtelua, jota selittävät erityisesti siemeniä ravinnokseen käyttävien lajien suuret kannanvaihtelut.
Vaikka indikaattoriin kokonaiskehitys vaikuttaa vakaalle, vaihtelevat siihen sisällytettyjen yksittäisten lajien kannankehitykset suuresti. Mikäli tarkastelu rajataan kymmeneen voimakkaimmin pesimäaikaan avohakkuita ja taimikkoja välttelevään lajiin (idänuunilintu, sirittäjä, hippiäinen, pikkusieppo, lapintiainen, kuusitiainen, töyhtötiainen, puukiipijä, järripeippo ja urpiainen), on kehitys ollut selkeästi laskeva (Lehikoinen ym. 2024).
Merkitys
Indikaattori on yksi metsäluonnon monimuotoisuuden tilan mittareista. Yleisten metsälintujen kannankehitys kertoo näiden lajien elinvoimaisuudesta. Paikallisesti tämä ilmenee metsälinnuston monimuotoisuutena ja runsautena.
Indikaattoriin sisällytettyjen metsien yleisten pesimälintujen elinympäristövaatimukset vaihtelevat huomattavasti, mutta kaikkia niitä yhdistää se, että ne suosivat metsäisiä ympäristöjä avoimien tai pensaikkoisten ympäristöjen sijaan. Indikaattoriin kuuluu lajeja, kuten metso, hömötiainen ja käpylintulajit, jotka ovat leimallisesti havumetsien ja havu-sekametsien lajeja. Sirittäjä suosii sen sijaan selvemmin lehtipuuvaltaisia metsiä. Usean lajin elinympäristövaatimukset ovat kuitenkin väljät. Voimakkaimmin varttuneista ja vanhoista yhtenäisistä metsistä riippuvia lajeja ovat metso, idänuunilintu, hömötiainen, lapintiainen, töyhtötiainen, puukiipijä, pikkusieppo ja kuukkeli.
Indikaattorin yhteensä 29 lajista kymmenen on paikkalintuja, jotka pysyttelevät reviirillään pääosin vuoden ympäri. Selkeitä muuttolintuja on 14, joista Euroopan ulkopuolelle matkaavia kaukomuuttajia on kuusi. Muuttolintuihin vaikuttavat myös olosuhteet muuttoreitillä ja talvehtimisalueilla – lähtökohtaisesti sitä voimakkaammin, mitä kauemmas ne muuttavat. Lajeista valtaosan kokonaislevinneisyys on Suomeen nähden eteläinen, mistä syystä ilmastomuutos parantaa niiden pesimäolosuhteita, koska ne voivat laajentaa levinneisyyttään pohjoiseen. 1990-luvulla tapahtunut hetkellinen indikaattori kasvu johtuu todennäköisesti metsälintukantojen palautumisesta 1980-luvun hyvin kylmien talvien aiheuttamasta tilapäisestä paikka- ja lähimuuttajalajien kantojen vähentymisestä. Pohjoiset lajit lapintiainen, kuukkeli ja järripeippo sen sijaan kärsivät ilmaston lämpenemisestä, ja näiden levinneisyys on supistunut etelässä.
Indikaattorin lajeista pyytä ja metsoa saa metsästää.
Linnustoseurannat muodostavat yhden Suomen luonnon monimuotoisuuden keskeisimmistä ja luotettavimmista seuranta-aineistosta (ks. alla “Tausta-aineisto”).
Lähteet
Tausta-aineisto
Indikaattori perustuu Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimiin seurantalaskentoihin, joita tekevät osin ammattitason lintutuntemuksen omaavat vapaaehtoiset harrastajat ja osin palkatut tutkijat.
Maalintujen tärkein seurantamuoto ovat linjalaskennat, joiden aineistot löytyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämän Lajitietokeskuksen avoimista tietokannoista (ks. alla ”Lisätietoa aineistosta”). Vuodesta 2006 lähtien linjalaskentoja on tehty koko Suomen 25 kilometrin välein kattavalla vakiolinjaverkostolla. Kuusi kilometriä pitkiä reittejä on yhteensä 566 ja niistä noin puolet lasketaan vuosittain. Ennen vuotta 2006 laskentalinjat olivat laskijoiden itse valitsemia. Vakiolinjojen perustaminen paransi aineiston kattavuutta ja tulosten luotettavuutta. Linjalaskentojen lisäksi seurantatietoa kertyy piste- ja kartoituslaskennoista.
Metsien pesimälintujen aikasarja alkaa vuodesta 1979, jolloin 19:sta indikaattorin yhteensä 29:sta lajista alkoi kertyä riittävästi seuranta-aineistoa. Peukaloinen, metso, kulorastas ja urpiainen on lisätty indikaattoriin 1980-luvun alkuvuosina ja varpushaukka, pohjantikka, lapintiainen, kuukkeli, pikkusieppo ja taviokuurna 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä.
Indikaattorissa mukana olevat lajit:
Varpushaukka – Accipiter nisus
Pyy – Tetrastes bonasia
Metso – Tetrao urogallus
Lehtokurppa – Scolopax rusticola
Pohjantikka – Picoides tridactylus
Peukaloinen – Troglodytes troglodytes
Punarinta – Erithacus rubecula
Leppälintu – Phoenicurus phoenicurus
Kulorastas – Turdus viscivorus
Laulurastas – Turdus philomelos
Idänuunilintu – Phylloscopus trochiloides
Sirittäjä – Phylloscopus sibilatrix
Tiltaltti – Phylloscopus collybita
Hippiäinen – Regulus regulus
Hömötiainen – Poecile montanus
Lapintiainen – Poecile cinctus
Töyhtötiainen – Lophophanes cristatus
Kuusitiainen – Periparus ater
Puukiipijä – Certhia familiaris
Harmaasieppo – Muscicapa striata
Pikkusieppo – Ficedula parva
Kuukkeli – Perisoreus infaustus
Peippo – Fringilla coelebs
Järripeippo – Fringilla montifringilla
Vihervarpunen – Carduelis spinus
Urpiainen – Carduelis flammea
Käpylintulaji – Loxia sp.
Taviokuurna – Pinicola enucleator
Punatulkku – Pyrrhula pyrrhula
Lisätietoa aineistosta:
Indikaattorin laskenta
Metsien pesimälintuindikaattori on Luonnontieteellisen keskusmuseon Lajitietokeskuksen tuottama indikaattori, jossa yhdistetään arvioita yksittäisten lajien kannankehityksistä yhdeksi indeksiluvuksi. Monilaji-indikaattori päivittyy automaattisesti ja sen indeksiluku kuvaa suhdetta vertailuvuoteen, joka metsien pesimälintuindikaattorissa on vuosi 2000.
Monilaji-indikaattorin laskenta alkaa yksittäisten lajien kannankehitysten arvioinnista. Lajien kannankehityksiä arvioidaan laskennoissa havaittujen lintuparien määristä yleistetyillä lineaarisilla tilastomalleilla, jotka ottavat myös huomioon laskentapaikkojen välisiä eroja ja perättäisten vuosien välisiä riippuvuussuhteita.
Otannasta riippuviin tilastomalleihin pohjaavat lajikohtaiset arviot sisältävät aina epävarmuutta. Tämän epävarmuus pyritään huomioimaan ja tuomaan mukaan monilaji-indikaattoriin Monte Carlo -simulaatioiden avulla.
Lajitietokeskuksen tuottamasta indikaattorista on tätä sivustoa varten laskettu vertailuja aikasarjan alku- ja loppupäiden välille, sekä vuosittaisia kannankehitysarvioita eri aikaväleille.
Indikaattori taulukkona:
Lisätietoa laskentamenetelmistä:
Indikaattoriin tehdyt muutokset ja päivitykset
23.08.2024: Indikaattoria on päivitetty merkittävästi elokuussa 2024. Päivityksen yhteydessä indikaattorin nimi ”Metsien pesimälinnut” vaihdettiin nimeksi ”Metsien yleiset pesimälinnut”, ja indikaattorin lajistoon lisättiin lehtokurppa, pohjantikka, kulorastas, urpiainen, taviokuurna ja punatulkku sekä poistettiin lajistosta hiirihaukka ja mustapääkerttu. Päivitetyssä versiossa myös lasketaan kaikkien Suomessa pesivien käpylintulajien (pikkukäpylintu, isokäpylintu ja kirjosiipikäpylintu) kannat yhteen, kun aiemmassa versiossa mukana oli vain pikkukäpylintu. Lajimuutosten ja vuoden 2023 tietojen lisäämisen johdosta sekä indikaattorin tila että kehitys muuttuivat suotuisampaan suuntaan.
Kysy lisätietoja
Aleksi Lehikoinen
Intendentti (Luomus), Lintutyöryhmän puheenjohtaja
Päivi Sirkiä
Ryhmäpäällikkö (Syke), Ekosysteemitiedon käyttö, systemaattiset lajistoseurannat