Suomessa tällä hetkellä toteutettavasta 91 lajistoseurannasta valtaosaan sisältyy vähintään jonkin verran vapaaehtoistyötä. Yli kolmasosassa seurannoista vapaaehtotyön osuus on yli 90 prosenttia. Osaamisen ja sitoutumisen suhteen vaativimpiin lajiston runsauden seurantoihin osallistuu yli 6 000 vapaaehtoista vuodessa. Jos mukaan lasketaan matalamman kynnyksen kansalaistiedehankkeet kuten levinneisyyskartoitukset, nousee lajien tilaa seuraavien vapaaehtoisten määrä kymmeniin tuhansiin.
On valtavan hienoa, että moni suomalainen luontoharrastaja on valmis antamaan huomattavankin työpanoksen lajien kantojen ja niiden kehityksen selvittämiseen. Jos vaikkapa vain lajien runsauden vaihtelun tieto tuotettaisiin palkkatyönä, pitäisi aineiston tuotantoon satsata vuosittain miljoonia euroja. Toisaalta on surullista, että seurantojen koordinointityöhön, jota ilman eivät vapaaehtoistenkaan tekemät seurannat toteudu, on valtio ollut valmis panostamaan suhteessa hyvin vähän.
Lajit luonnon tilan mittarina
Kun yritetään vastata kysymykseen ”Miten Suomen luonnolla menee?”, kääntyy katse usein lajeihin. Käytännössä halutaan silloin tietää miten niittyjen perhoset, metsien linnut tai järvien kalat voivat. Voidaan olla kiinnostuneita myös yksittäisistä lajeista kuten saimaannorpasta tai hömötiaisesta.
Vaikka luonnon monimuotoisuuden muilla tasoilla, perintötekijöillä ja elinympäristöillä, on yhtä lailla merkitystä, ovat lajit näkyvin ja helpoimmin hahmotettava luonnon ulottuvuus. Siksi niiden merkitys Suomen luonnon monimuotoisuuden kehityksen seurannassa on keskeinen. Kysymykseen siitä, onnistutaanko luontokato pysäyttämään Suomessa, pystytään vastaamaan hyvin pitkälle lajien kantojen seurannan perusteella – muista monimuotoisuuden tasoista vertailukelpoinen tieto on toistaiseksi puutteellista
Kuusi prosenttia seurannassa
Miten ja missä laajuudessa lajeja sitten Suomessa seurataan? Näihin kysymyksiin antaa vastauksen Suomen ympäristökeskuksen julkaisema raportti(siirryt toiseen palveluun). Raportin mukaan nykyiset lajien systemaattiset runsauden seurannat kattavat määritelmästä riippuen noin 2 800 lajia, mikä on noin kuusi prosenttia maamme lajistosta. Vaikka levinneisyyteen keskittyvät seurannat tuottavat lisäksi tietoa sadoista lajeista, jäädään silti marginaaliin. Tämä on se osuus Suomen lajeista, joiden kantojen kehityksestä voimme esittää muutakin kuin arvailuja.
Luonnontila-palvelun nykyisestä 16 indikaattorista kahdeksan perustuu täysin ja kuusi osittain systemaattisiin lajiseurantoihin. Täysin lajiseurantapohjaisia ovat esimerkiksi maatalousympäristön päiväperhosten ja soiden pesimälintujen indikaattorit. Osittain lajistoseurantoihin perustuvia indikaattoreita on ovat puolestaan luontodirektiivin lajien suojelutason indikaattorit (esim. metsälajit).
Näin ollen myös Luonnontila-palvelun indikaattorit perustuvat pitkälti vapaaehtoistyöhön. Tästä sydämellinen kiitos kaikille lajiston seurantoihin osallistuville!