Kalliot ja kivikot

Kallioiden, kivikoiden ja louhikoiden arvioidaan kattavat Suomen maapinta-alasta yhteensä hieman alle kolme prosenttia. Ekologisesti käyttökelpoista tietoa on kuitenkin verrattain vähän ja siksi tarkan määrän arvioiminen on haastavaa.

Vaikka kallioiset ja kivikkoiset elinympäristöt kattavat vain vähän maapinta-alaa, niiden merkitys Suomen lajistolle on kuitenkin suuri. Arviolta jopa kuusi prosenttia Suomen tunnetusta lajistosta käyttää ensisijaisena elinympäristönään erilaisia kallioisia elinympäristöjä, joten näiden ympäristöjen merkitys lajistolle on yli kaksinkertainen suhteessa niiden pinta-alaan.

Kallioympäristöjen indikaattorit ovat vielä kehitteillä.

Kalliot painottuvat etelärannikolle, Järvi-Suomeen ja tunturialueille

Kallioisia elinympäristöjä on noin kaksi prosenttia Suomen maapinta-alasta. Näihin luetaan kaikki jyrkänteet sekä kalliot, joilla maapeitteen paksuus on enintään kaksikymmentä senttimetriä ja puuston latvuspeittävyys on alle kolmekymmentä prosenttia. Yhtenäisiä pintoja muodostavia kivikkoja ja louhikkoja puolestaan on vain noin puoli prosenttia Suomen maapinta-alasta. 

Kallioiset ja kivikkoiset ympäristöt painottuvat pääasiassa Suomen etelärannikolle, Järvi-Suomeen ja Lapin tunturialueille. Tällä sivustolla tunturiympäristöjen kallioiden ja kivikkojen, sekä sisävesien ja Itämeren rantakivikkojen tarkastelu sisältyvät tunturi- ja rantaympäristöjen tarkasteluun.

Kalliot ja kivikot elinympäristönä erikoistuneelle lajistolle

Kalliot tarjoavat lajistolle moninaisia elinympäristöjä, jotka voivat vaihdella hyvin lyhyillä etäisyyksillä niin valoisuuden, kosteuden, happamuuden kuin ravinteisuudenkin suhteen. Tämän rakenteellisen monipuolisuuden vuoksi kallioiset elinympäristöt ovat selkeästi merkittävämpiä Suomen eliölajistolle kuin voisi pinta-alan puolesta odottaa: kaikkiaan kahdestakymmenestätuhannesta Suomessa esiintyvästä lajista, joiden elinympäristövaatimuksia on kyetty arvioimaan, noin kuusi prosenttia esiintyy ensisijaisesti juuri kallioisilla elinympäristöillä.  

Monet kallioisten ympäristöjen lajeista ovat erikoistuneet kestämään suuriakin vaihteluja kosteudessa ja lämpötiloissa. Kallioympäristöjen lajistosta valtaosa, jopa yli kahdeksankymmentä prosenttia, on sammalia ja jäkäliä, mutta myös useat putkilokasvit ja päiväperhoslajit esiintyvät ensisijaisesti kallioympäristöistä.